15.12.2016

Rakennuttajatoimisto Allianssi Oy:n ensimmäinen toimintavuosi on kohta takanapäin ja voimme erittäin tyytyväisinä todeta, että olemme onnistuneet yhdessä tavoitteessamme - asiakasluottamuksessa - erinomaisesti, sillä olemme saaneet uusia hienoja hankkeita referensseihimme.

8.11.2016

Meillä on runsaasti työpaikkoja tarjolla! Katso kaikki avoimet hakumme Rekrytointi -sivustoltamme!

7.10.2016

Sähköinsinööri Timo Meskanen on nimitetty talotekniikan projektipäälliköksi ja sähköasiantuntijaksi/-valvojaksi.

23.9.2016

Capman Hotels RE -rahasto on myynyt Rantasipi Sveitsin kiinteistön kokonaisuudessaan Sveitsi Kiinteistörahasto Ky:lle, jonka omistaa hotellin kehittämiseksi viime kesänä perustettu sijoittajaryhmä.

12.9.2016

​Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia käynnistää omistamansa KOy Ornantin peruskorjauksen osoitteessa Eteläesplanadi 8.

6.9.2016

​Haemme talonrakennushankkeisiimme LVIA-asiantuntijaa/valvojaa! Tehtäväsi on toimia suunnitteluvaiheessa alan asiantuntijana johtaen ja ohjaten lvia-suunnittelua asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

5.9.2016

Allianssissa ovat aloittaneet projektipäällikkö/rakennusvalvojana Seppo Juvonen, työmaapäällikkönä Teemu Koskiniemi ja hankinta/projekti-insinöörinä Riitta Piispanen.

4.8.2016

​Otaniemen PUU 2-hankkeen 1. vaihe, jossa puunjalostusosaston tilat muutettiin lukioksi, valmistui sovitussa aikataulussa heinäkuun lopulla ja oppilaat pääsevät uusittuihin tiloihin koulujen alkaessa 16.08.2016

30.6.2016

Allianssissa ovat aloittaneet 1.5. tekniikan yo Kalle Vainikka rakennuttajainsinöörinä ja 6.6. ​DI Ilpo Virnes projektipäällikkönä.

16.5.2016

​Toimintamme kasvaa odotetusti ja haemme palvelukseemme TYÖMAAPÄÄLLIKKÖÄ projektinjohtopalvelukohteeseen työmaalle. Katso myös muut avoinna olevat hakumme rekrytointisivustoltamme!

25.4.2016

Rakennuttajatoimisto Allianssi Oy:n toiminta kasvaa ja vahvistamme henkilökuntaamme entisestään. Haemme uusiin alkaviin toimeksiantoihimme lisää henkilökuntaa!

18.4.2016

Allianssissa ovat aloittaneet 1.4. rakennusmestari Arto Pylkkänen rakennusvalvojana ja 13.4. diplomi-insinööri Hannes Mäkelä rakennuttajainsinöörinä.

16.2.2016

​Rakennuttajatoimisto Allianssi Oy:n toiminnan ensimmäinen puoli vuotta on takana. Olemme saaneet merkittäviä rakennuttamissopimuksia ja näiden lisäksi toimimme muutamissa muissakin mielenkiintoisissa projekteissa, joista tiedotamme sitten aikanaan.

20.1.2016

Tehtäväsi on toimia asiakasprojekteissa ammattirakennuttajan lisäresurssina ja toisaalta toimia rakennushankkeiden projektin vetäjänä.

13.1.2016

​Toimintamme kasvaa odotetusti ja haemme palvelukseemme lisää rakennuttamisen ja projektinjohtamisen ammattilaisia.

13.1.2016

Rakennusmestari Eero Ahponen on aloittanut meillä rakennusvalvojana 7.1.2016 ja rakennusinsinööri Riitta Räikkönen projektipäällikönä 13.1.2016. Tervetuloa taloon!

© 2020 Rakennuttajatoimisto Allianssi Oy