3. helmikuuta 2020

Vahanen ostaa Allianssin osake-enemmistön

Kiinteistö- ja rakennusalan konsulttikumppani Vahanen-yhtiöt ostaa rakentamisen, rakennuttamisen ja projektinjohtamisen asiantuntijayritys Rakennuttajatoimisto Allianssi Oy:n osake-enemmistön. Yritys jatkaa toimintaansa entiseen tapaan Vahanen-konsernissa.


Allianssin perustajaosakkaat ovat Martti Reijonen ja Joel Reijonen, ja muina osakkaina Jouko Rokkonen ja Riitta Räikkönen. Järjestelyssä Vahanen ostaa enemmistön Allianssin osakkeista, ja Martti Reijonen ja Jouko Rokkonen jatkavat vähemmistöosakkaina suunnatulla osakeannilla. Martti Reijonen jatkaa toimitusjohtajana Allianssissa, joka fuusioidaan tämän vuoden aikana Vahanen-yhtiöihin.

– Neljä vuotta yrittäjäaikaa ovat olleet erittäin työntäyteisiä ja haastavia, mutta myös palkitsevia Allianssin saavuttaessa varsin hyvän jalansijan markkinoilla arvostettuna toimijana. Henkilökunnan määrä on nyt 27 ja viime vuoden liikevaihto lähes 4 M€. Koen kuitenkin, että nyt on hyvä hetki siirtyä elämässä seuraavaan vaiheeseen ja antaa vähitellen aikaa myös muille kiinnostuksen kohteille. Haluan antaa jatkossa enemmän tilaa nuoremmille – töissä ja lähipiirissä. Vahasen organisaation tuki antaa hyvät mahdollisuudet yhtiön kehittämiseen ja johtamiseen.

Oikealla Vahaset-Yhtiöiden konsernijohtaja Risto Räty ja vasemmalla toimitusjohtaja Martti Reijonen.

 

Yhdistymisessä arvot kohtaavat ja asiantuntijuus kasvaa

– Vahasella on hyvä maine, tunnettuus sekä suomalaisen perheyrityksen perinteet ja kasvot, joten Allianssi saa täältä hyvän, sopivan kokoisen kodin. Yhdistyminen tuo varmasti uutta kokonaisvaltaista osaamista asiakkaillemme, ja on hienoa lähteä rakentamaan onnistumisia yhdessä koko konsernin voimin.
Vahaselle on tärkeää tarjota alan parasta osaamista rakentamisen ja kiinteistökehityksen eri osa-alueilla.
– Allianssi on vahva ja ansioitunut toimija. Meille on edullista olla sopivan kokoinen ja asiakkaan tarpeisiin helposti mukautuva. Haemme tällä yritysostolla siis laatua, emme kokoa. Näin huolehdimme siitä, että pysymme jatkossakin merkittävänä ja aktiivisena toimijana markkinoilla sekä varmistamme mahtavan asiakaskokemuksen, sanoo Vahanen-yhtiöiden konsernijohtaja Risto Räty.

 

RAKENNUTTAJATOIMISTO ALLIANSSI OY

Martti Reijonen
toimitusjohtaja

 

Lisätiedot:
Martti Reijonen, toimitusjohtaja, Rakennuttajatoimisto Allianssi Oy, puh. 0500 616 531
Risto Räty, konsernijohtaja, Vahanen-yhtiöt, puh. 044 7788 660

 

Vahanen on kiinteistö- ja rakennusalan suomalainen konsulttikumppani. Se tarjoaa kiinteistö- ja kaupunkikehitykseen, arkkitehtuuriin, suunnitteluun, rakennuttamiseen ja valvontaan, tutkimuksiin ja tarkastuksiin, energiaan ja kiinteistön elinkaareen sekä ympäristöön liittyviä palveluita. Vahanen palvelee asiakkaitaan Suomessa 11 paikkakunnalla yli 500 asiantuntijan voimin. Pääkonttori sijaitsee Espoon Leppävaarassa.

 

© 2020 Rakennuttajatoimisto Allianssi Oy